Lauantaina 16.3. 2019 klo 15.00 Tammelan kunnantalon valtuustosalissa

Esiintyjinä Vieno Kekkonen, Elina Sauri, Erkki Liikanen ja Pekka Pentikäinen.

Juhlavuottaan viettävä Erkki Liikanen pyysi ystäväänsä Vieno Kekkosta nousemaan kanssaan lavalle vielä kerran.

Laulaja Vieno Kekkonen on esiintynyt aktiivisesti vuodesta 1955 aina viime kevääseen 2018 saakka, jolloin hän päätti kaikkiaan 64 vuotta kestäneen monipuolisen laulajanuransa yhteisiin konsertteihin laulavan ja lauluja kirjoittavan tyttärensä Elina Saurin kanssa. Äiti ja tytär ovat esiintyneet paljon yhdessä 1985 lähtien, mutta Vienon jäätyä nyt eläkkeelle Elina jatkaa keikkailua yksin. Elinan ensialbumi ilmestyi pari vuotta sitten. Toinen, kokonaan omista lauluista koostuva levy on parhaillaan tekeillä.

Vieno Kekkonen ja Elina Sauri ovat esittäneet tunnetuista venäläisistä iskelmistä ja melodioista koostuvaa Slaavilaista konserttia yhdessä Erkki Liikasen kanssa vuodesta 2010 lähtien. Säestäjänä heillä on aina ollut viisrivistä haitaria virtuoosimaisen taitavasti soittava kansanmuusikko, säveltäjä ja orkesterinjohtaja Pekka Pentikäinen.

Ohjelma 15 € ovelta tuntia ennen.

Tervetuloa! Tammelan kunnan kulttuuripalvelut

Doweb Oy