Kulttuuriyhdistys Kuvio ry:n Taidetta näkyvissä -hankkeeseen etsitään taideteosehdotuksia. Valitut teosehdotukset sijoitetaan Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän (FSHKY) toimipisteisiin. Hankkeen tavoitteena on taiteen ja kulttuurin saatavuuden ja saavutettavuuden parantaminen sekä paikallisen taiteen kentän tukeminen.

Ensisijaisesti ehdotuksia haetaan potilas- ja hoitolaitoksiin sijoitettavista pysyvistä taideteoksista. Hakea voi valmiilla teoksella tai esimerkiksi hoitolaitoksiin linkittyvällä yhteisötaidekonseptilla – yksin tai taidekollektiivina. Teoshaku on kaikille avoin. Luonteeltaan ehdotukset voivat olla sisä- tai ulkotiloihin sijoitettavaa taidetta, kuten kuva-, veistos- tai valotaidetta.

Teosvalinnoista vastaa asiantuntijaraati. Valinnassa painotetaan paikallisuutta sekä teosten taiteellista ja sisällöllistä laatua. Lisäksi arvioidaan teoksen soveltuvuutta sosiaali- ja terveydenhuollon tiloihin. Teosehdotuksia voi toimittaa maanantaihin 2.11.2020 asti.

***


HAKUOHJEET

Teosta ehdottavalla taiteilijalla tulee olla täydet tekijänoikeudet ehdottamaansa teokseen tai teoksiin. Teosehdotuksista tulee käydä ilmi ainakin seuraavat tiedot:

Taiteilija tai kollektiivi
Taiteilijan nimi / Kollektiivin nimi ja jäsenten nimet
Sähköpostiosoite
Puhelinnumero
www-sivut
Artist’s statement

Ehdotettu teos tai teokset
Taiteilijan nimi / Kollektiivinen nimi
Teoksen nimi ja valmistumisvuosi
Materiaali ja tekniikka
Koko tai kesto
Hinta
Sijoittaminen sisä- vai ulkotilaan sekä tekniset lisähuomiot
Enintään 1–2 kuvaa / teos

Lisäksi ehdotukseen voi kirjoittaa maininnan teoksen mahdollisesta kohderyhmästä ja sen soveltuvuudesta sosiaali- ja terveydenhuollon tiloihin. Teosehdotusyhteenvedon enimmäispituus on 6 sivua (A4).


Rahoitus ja palkkiot
Hanke toteutetaan Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahaston Taidetta hoitolaitoksiin -apurahalla. Taideteoksille varattu kokonaisbudjetti on 5000€. Mahdolliset sponsorointi- ja yhteistyösopimukset voivat nostaa taidebudjetin suuruutta. Kaikista valittavista teoksista maksetaan palkkio. Yksityiskohdat sovitaan taiteilijan ja tilaajan välisellä sopimuksella.

Teosvalinnat
Teosvalinnat tekee asiantuntijaraati. Valinnoissa painotetaan paikallisuutta sekä teosten taiteellista ja sisällöllistä laatua. Lisäksi arvioidaan teoksen soveltuvuutta sosiaali- ja terveydenhuollon tiloihin.

Teosehdotukset tulee toimittaa 2.11.2020 mennessä sähköpostitse osoitteeseen: tiina.hartikainen@kuvio.org. Tallenna hakemus omalla nimelläsi pdf.-tiedostona. Kirjoita viestin otsikoksi ”Teosehdotus / Taidetta näkyvissä -hanke / oma nimesi”. Myöhästyneitä teosehdotuksia ei huomioida. Valinnoista tiedotetaan kaikkia hakijoita viimeistään marraskuun 2020 loppuun mennessä.

 

Yhteydenotot ja lisätiedot:
Tiina Hartikainen
kulttuurituottaja
Taidetta näkyvissä -hanke

tiina.hartikainen@kuvio.org
046 849 9219
www.kuvio.org

Doweb Oy